Keitä me olemme
Toimialamme
Liiketoiminnan sopimukset
Yhtiöoikeus ja yrityskauppa
Jakelu
Kilpailuoikeus
Työoikeus
Rakennusala
Kiinteistö- ja asunto
Oikeudenkäynnit ja välimiesmenettelyt
Start up ja pro bono
Julkaisut
Toimistomme
Yhteydenotto
Takaisin aloitussivulle
Copyright/Disclaimer

Kilpailuoikeus

Kilpailulainsäädäntö on Suomessa EU:n myötä merkittävästi muuttunut.

Kilpailulainsäädäntö koskee paitsi merkittäviä markkinaosuuksia omaavien yhtiöiden ns. horisontaalisia ja vertikaalisia sopimuksia ja yrityskauppoja myös pienten yritysten mahdollisuuksia osallistua perinteisten yksityisoikeuksien myötä muilta suljettuihin tuotteiden ja palveluiden saatavuuteen ja tarjoamiseen. Myös julkiset hankinnat, palvelujen ulkoistaminen ja kilpailluttaminen kuin myös näihin osallistuminen vaativat pelisääntöihin perehtymistä ja niiden tuntemusta.

Kansainvälisessä toiminnassa on EU:n kilpailulainsäädännön lisäksi otettava huomioon myös kunkin maan omat lainsäännökset ja sallituiksi tai sopimattomiksi katsotut toimintatavat.

Sopimaton menettely elinkeinoelämässä

Kilpailijan, yhteistyö- tai entisen sopimuskumppanin sopimaton menettely voi aiheuttaa merkittävää vahinkoa.

Olemme edustaneet ulkomaalaisia yrityksiä mm. markkinatuomioistuimessa ja suomalaisia asiakkaitamme heidän etujen turvaamisessa Saksassa ja saksalaisissa tuomioistuimissa muun muassa liikesalaisuuksien käyttämiseen, harhaanjohtavaan markkinointiin ja sopimattomaan mainontaan ja asiakashankintaan liittyvissä tapauksissa.